Soinilan Omenamehu

Soinilan Mehustamo valmistaa kylmäpuristettuja mehuja hedelmistä ja marjoista. Tarjoamme palvelua sekä yksityis- että yritysasiakkaille. Soinilan Mehustamo on avoinna vuoden ympäri tilauksesta.

 

Kylmäpuristusmenetelmä säästää vitamiinit sekä marjan todellisen, luonnollisen maun. Oman puutarhan- ja metsänantimien säilöminen talven ajaksi mehustuspalvelujen kautta tuo jokaiselle mahdollisuuden nauttia aidoista mauista pitkin talvea.

Itsepuristettua omenamehua käytämme raaka-aineena Omena Kuplajuomaan sekä Omenaglögiin. Parhaimman makuisista eristä teemme pastöroitua sellaisenaan juotavaa Soinilan Omenamehua.

Soinilan omenapuut

Soinilassa on omia omenapuita lähemmäs sata ja lisänä on muutamia kymmeniä pieniä päärynäpuita. Osa omenapuista on jo vanhoja, osa vasta parivuotiaita. Pääasiassa suosimme syys- ja talvilajikkeita, koska niiden mehupitoisuus on parempi, kesälajikkeet ehtivät usein ylikypsyä eivätkä anna enää mehua.

 

Omien omenapuidemme lisäksi hoidamme Kiihtelysvaarassa olevaa omenatarhaa, jossa on noin 300 omenapuuta. Omassa hoidossa olevien omenatarhojen lisäksi Rääkkylässä on kaksi ammattimaista omenatarhaa, joiden kanssa teemme yhteistyötä ja ostamme paljon omenoita myös yksityisiltä ihmisiltä, joilla ei ole käyttöä kaikille omille omenoilleen.

Omenien kesälajikkeita meillä on mm. Pirja, Huvitus ja Valkeakuulas ja syyslajikkeita mm. Keltakaneli, Punakaneli ja Ananaskaneli, Sariola, Maikki, Pekka, Turso, Åkerö ja Eppulainen. Joka lajikkeella on oma vivahteikas makunsa.

Omenatietoa

 

Kotimainen omena on terveellinen ja maukas herkku, mukavan hapokas ja raikas. Se sisältää mm. C-vitamiinia, B1-, B2- ja B6-vitamiineja sekä E-vitamiinia, kalsiumia, kaliumia, magneesiumia ja fosforia sekä kversetiini-nimistä flavonoidia. Eipä siis turhaan sanota, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Parhaimmillaan omena on kotimaisena ja kuorimattomana, sillä kuorikerros on omenan ravinteikkain osa. Myös suurin osa omenalle allergisista voi käyttää kotimaisia omenoita ja mehustus vähentää allergeenien määrää entisestään. Tiesitkös muuten, että jokainen suomalainen syö keskimäärin 17 kiloa omenoita vuodessa!

soinilan_P9118916.jpg
  • Soinilan facebook
  • Soinilan instagram